Paahdettu juuressalaatti ja palsternakkakastike

Salaatti paahdetuista juureksista kruunataan herkullisella kastikkeella

Paahdettu juuressalaatti
Kuva: Timo Viljakainen

Paahdettu juuressalaatti ja palsternakkakastike

4 annosta

2 keskikokoista porkkanaa
1 palsternakka
4 punajuurta
1 punasipuli
1 rkl juoksevaa hunajaa
rypsiöljyä
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
2 ruukkua tai pakkausta erilaisia salaatteja (esim. roomansalaatti ja rucola)
tuoretta timjamia

Kastike
1 palsternakka
2 dl kasvislientä
puolikas sipuli
1 rkl rypsiöljyä
0,5 tl rakuunaa
suolaa ja rouhittua mustapippuria
1 dl ruokakermaa

  1. Pese, kuori ja paloittele paahdettavat juurekset sopiviksi suupaloiksi. Leikkaa punasipuli siivuiksi.
  2. Siirrä kasvikset uunipellille leivinpaperin päälle. Valuta päälle öljy ja hunaja, sekä mausta suolalla ja mustapippurilla.
  3. Pyöräytä kasviksia niin, että kaikki osat maustuvat. Huom. Jos haluat, että muut juurekset eivät värjäydy punajuuresta, käsittele se erillään.
  4. Paahda 200-asteisen uunin keskitasolla kypsiksi noin 30–45 minuuttia.
  5. Pilko kastikkeeseen tuleva palsternakka ja sipuli pienehköiksi paloiksi.
  6. Kypsennä palsternakka-sipuliseosta pannulla öljyssä, kunnes palsternakka on pehmeää.
  7. Lisää pannulle kasvisliemi ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
  8. Mausta seos rakuunalla, suolalla ja pippurilla.
  9. Siirrä palsternakka-sipuliseos korkeareunaiseen astiaan, lisää kerma ja soseuta sauvasekoittimella.
  10. Huuhtele salaatit ja revi ne vadille. Lisää lämpimät paahdetut juurekset ja ripottele päälle tuoretta timjamia. Valuta palsternakkakastike paahdetun juuressalaatin pinnalle. Tarjoa lämpimänä.