Piianpullat

Maatalousväen ainoalle vuosilomaviikolle eli römppäviikolle leivottiin piianpullia

Piianpulla
Kuva: Silja Varjonen

Kekristä, maatalousväen vuoden tärkeimmästä juhlasta, alkoi palvelusväen ainoa vuosilomaviikko eli römppäviikko. Silloin piioilla ja rengeillä oli mahdollisuus käydä kotipaikkakunnallaan, ja usein heille annettiin mukaan uuden sadon tuoreita tuotteita.

Toisissa taloissa talo antoi vehnästarpeet ja piika leipoi pullat römppäviikoille lähtiessään. Joissakin taloissa piika puolestaan tarjosi pullat talonväelle ennen kuin ”rinnus aakes” eli ennen kuin ”vaihdettiin vapaalle”.

  1. Valmista pehmeä hyvä pullataikina. Taikinasta, jossa on puoli litraa maitoa, saat kaksi kakkua.
  2. Hiero taikinasta pieniä pyöreitä pullia. Taputtele ne pyöreiksi kakkaroiksi.
  3. Kastele voisulassa ja kaneli-sokeriseoksessa molemmin puolin.
  4. Lado kakkarat voideltuun kuivakakkuvuokaan pystyyn vierekkäin renkaan muotoon.
  5. Anna kohota. Paista 180 asteessa noin 30–40 minuuttia.
  6. Kumoa ja leikkaa kuten kuivakakku. Palaset voi myös irrottaa toisistaan.